Mun piti tulla eilen kertomaan, että nyt on viikkoja kasassa tasan 30, mutta se sitten jäi. Joten nyt kerron, että viikkoja on kasasssa 30+1, hah! Laskettuun aikaan on siis enää 9+6, 69 päivää, 1656 tuntia. Toi 10 viikkoa kuulostaa tosi lyhyeltä ajalta, vaikka se on kuitenkin yli kaksi kuukautta. Mutta niin ne vaan päivät ja viikot hupenee! Äitiyslomakin alkaa aikalailla kuukauden kuluttua. Oon nyt alkanut käymään vähän malttamattomaksi, enkä jaksais oikein odottaa, että pikkumies syntyy. Olen facebookissa muutamassa odottavien äitien ryhmässä ja siellä on minityyppejä alkanut syntymään lähes päivittäin, mikä ei yhtään auta tähän malttamattomuuteen. Minäkin haluuuun! Mulle ei tämä raskaus ole tuottanut juuri mitään päänvaivaa, oireet ovat olleet minimaalisia enkä vielä tunne itseäni edes kovin kömpelöksi tai tuntisi, että maha rajoittaisi tekemisiä. Siinä mielessä mua ei siis yhtään haittaa, että raskautta on jäljellä vielä jonkin verran. Toiset kun tuntuvat olevan täysin kyllästyneitä koko raskauteen. Olen vain jokseenkin malttamaton, ehh.
Mulla on itseasiassa ollut melkein parempi olo itsestäni ja peilikuvastani nyt raskauden aikana, kun sitä ennen. Nyt on ainakin hyvä syy olla pullukka, eikä tarvitse vedellä mahaa sisään tai miettiä, näytänkö lihavalta tässä paidassa. Totta hemmetissä näytän lihavalta, sitä olenkin, mutta se johtuu (ainakin osittain) siitä, että olen raskaana. Katsotaan, millainen romahdus tapahtuu synnytyksen jälkeen, kun ei ne kaikki kilot jääkään synnärille ja paikat vaan roikkuu ja lätisee. Noh, se olkoon sen ajan murhe. Toistaiseksi voin näyttää valaalta hyvällä omalla tunnolla ;)
Tänään aamulla oli neuvola, jonne suunnattiin isompien pikkumiesten kanssa koko ryhmä. Masussa oli kaikki hyvin (syke 135, sf-mitta 26,5cm) ja kovasti yritti neuvolan täti tunnustella, miten päin ukkeli masussa majaili, mutta siitä ei ihan saatu selkoa. Ilmeisesti jotenkin viistossa vinottain, mutta epäselväksi jäi, onko pää vai peppu alaspäin. Itsekään en osaa liikkeiden perusteella oikein sanoa, miten päin vauva masussa on. En ole missään vaiheessa tuntenut mitään hirmu voimakkaita potkuja ja nyt viime viikkoina ne vähäisetkin potkut ovat muuttuneet enemmänkin möyrimiseksi. En siis osaa sanoa, mihin suuntaan jalat sutivat. Neuvolalääkärissä se sitten selviää, minne sainkin ajan reilun kuukauden päähän.
Omat arvoni olivat kaikki ihan ok. Verenpaine 121/71 ja syke taisi olla 85. Painoa on nyt tullut yhteensä 12 kiloa ensimmäisestä neuvolasta, eikä enempää kuulema tarvitsisi nousta. Olen kyllä yrittänyt vähentää turhaa napostelua, mutta hitto kun se on vaikeeta! Kävin viime viikolla myös sokerirasituksessa (ylempi kuva odotusaulasta, kyllä, tylsää oli), jonka tulokset sain tänään. Muuten tulokset olivat hyvät, mutta paastoarvo ripoi himaa ja jäi 0,1 diagnoosista. Normaalisti en kuitenkaan ole noin pitkiä aikoja syömättä, mitä mittauksia varten olin, joten en aio huolia siitä sen enempää. Pakko muuten mainita, että itsehän olin aivan paniikissa sokerirasituksesta, lähinnä niiden useiden verikokeiden takia. Ennen rasitusta olin käynyt verikokeessa yhteensä kolme kertaa ja joka kerta oli tullut itku. Nyt sanoin hoitajalle asiasta jo etukäteen, mutta kappas, ei kyyneleen kyyneltä! Olen selvästi karaistunut tämän suhteen. Ajattelin kolmen verikokeen kolmessa tunnissa olevan täysin ylitsepääsemättömän kamalaa, mutta ylitin itseni. Hyvä mää! Pahinta testauksessa taisi lopulta olla se sokerilitku. Todella makeaa ja ällöttävää, ja miten kamalan paljon sitä pitikään juoda! Muutaman kerran jouduin haukkomaan henkeä juomisen aikana, kun alkoi yököttämään, mutta hengissä selvittin siitäkin.
Nyt alkaakin olla kaikki jo hankittuna Rufukselle (Tomin kutsumanimi pikku-ukolle, ihan kamala), niinkuin hankintapostauksessa taisinkin mainita. Vielä täytyy muutama paketti hakea postista. Viime viikonloppuna innostuttiin vähän vaihtamaan järjestystä kotona, kun poikien kerrossänky saapui ja sille piti raivata tilaa. Samalla purimme Leon pinnasängyn meidän makuuhuoneesta ja vaihdoimme siellä lipaston paikkaa, sekä kasasimme rattaat odottelemaan. Loppiaisena tuli pestyä minivaatteetkin, jotka nyt kaapissa odottamassa. Ne on niin söpöjä etten kestä. Vielä täytyy tosiaan pinnasänky käydä hakemassa Ikeasta, laittaa hoitopiste kuntoon vessassa ja tehdä viimeiset pikkuhankinnat, niin sitten vauva saakin jo tulla. Vähiin käy ennen kun loppuu. Hihiiii, en malta odottaa!
