JOULUSTA

Huomenna on jouluaatto. Viimeinen lapseton joulu. Joulu tulee varmasti saamaan täysin uuden ja syvemmän merkityksen oman lapsen myötä. Haluan antaa lapselleni monta taianomaista, iloista ja onnellista perheen kanssa vietettyä joulua. Samanlaisia jouluja, mitä olen itsekin saanut viettää oman perheeni kanssa. En malta odottaa sitä, kun pikkumies on jo sen verran kasvanut, että vähän ymmärtää joulun päälle. Ihan mahanpohjassa kutkuttaa jo nyt, kun kuvittelen sen innostuksen ja kuvitelkaa se ensimmäinen joulu, jolloin pukki käy tuomassa lahjat. Kuinka jännittävää, hihiii! Viimeisen kerran meillä kotona kävi pukki jouluna 2010 (jolloin en kyllä itse ollut viettämässä Joulua Suomessa, vaan vaihto-oppilaana Ranskassa), joten muutama vuosi on ehtinyt vierähtää ilamn pukkia. Kohta alkaakin sitten uusi kierros pukillisia jouluja :) Sitä iloa kestää varmaan taas monta vuotta. Ihan hullua ajatella, että ensijouluna meillä on jo oma pieni tonttupoika jakamassa Joulun meidän kanssa. Vuoden päästä ehkä jo konttaillaan nykimään korsteita kuusen alimmilta oksilta.

Olen aina pitänyt joulusta. Se on minulle perhejuhla, joka kuuluu viettää läheisten kanssa. Olemme viettäneet jouluja vuorotellen sekä isän että äidin puolen sukujen kanssa ja aina on ollut yli kymmenkunta henkeä istumassa saman joulupöydän ääressä. Sellainen joulu on minulle se oikea. Paljon rakkaita ympärillä, yhdessä tekemistä ja olemista, lämmintä tunnelmaa (+ parit sisarusriidat hehhe) ja hyvää ruokaa. Tietysti myös pulkkamäki olis kiva bonus, mutta se taitaa taas tänä vuonna jäädä haaveeksi ja toisaalta eipä tällä masulla viittis lähtee sinne mäkeen enää könyämään :) Tänä jouluna kokoonnumme isäni puolen suvun kanssa lapsuudenkotiini Tampereelle 14 hengen porukalla. Ihanaa nähdä kaikkia ja viettää aikaa yhdessä. Enkä malta odottaa sitä joulupöytää, ahhh! Isäni on myös graavannut lohen, joten sitäkin saa syödä vihdoin hyvällä omallatunnolla. On välillä kyllä tehnyt tiukkaa, kun on pitänyt kävellä lohihyllyn ohi kaupassa. Mutta nyt sitä saa, nyt sitä saa, masun täydeltä! Saa nähdä, onko tontut tuoneet mitään lahjoja, itse kun en oikein osannut toivoa mitään itselleni. Muutama toive välitettiin kuitenkin pikkuvauvan puolesta :) 

On se joulun taika ehkä vähän hiipunut iän kertyessä. Toki nautin joulusta ja perheen kanssa vietetystä ajasta, mutta joulun taika on hieman hälventynyt. Uskon sen kuitenkin palaavan oman lapsen myötä, kun saa elettyä ihmeellistä joulua hänen kanssaan ja luotua niitä yhteisiä perinteitä. Joulu on kuitenkin lasten juhla. Nautin nyt kuitenkin vielä tästä viimeisestä lapsettomasta joulusta, vaikka en maltakaan odottaa niitä tulevia. Niin kutkuttavaa! Alla olevassa kuvassa olen minä muutama vuosi takaperin. Ensi vuonna saankin ottaa tonttukuvia jo omasta pienestä pojastani. Hullua. Ihanaa. Hullunihanaa! 

Lumiukon saattelemana toivotan kaikille hyvää Joulua! Kuuntelin ton äsken ja tuli melkein itku. Olen hieman herkillä, heh.

CAN YOU FEEL THE KICKS?

Johan on kulunut aikaa viime kirjoituksesta. Tuntuu vain, että viikot sujahtelee ohi hirveetä kyytiä. Vastahan oli syyskuu ja pian on jo joulu! Viikkoja tuli eilen täyteen 25 ja vointi on oikein hyvä. Lisämausteeksi oon nyt saanut pikkumiehen liikkeet, joita tunnen päivittäin. Kauan niitä saikin odotella, ensimmäiset pienet hipaisut tuntuivat rv 22 loppupuolella ja siitä onkin potkut vahvistuneet vauhdilla. Itsenäisyyspäivänä Linnanjuhlia katsellessa nähtiin ekaa kertaa liikkeet myös masun ulkopuolelle ja isityyppikin tunsi kädellä muutamat potkut. Siinä meinasi ihan jo herkistyä, mutta sain hillittyä itseni, haha. Tuntuu, että itkeskelen joka päivä vähän mille sattuu ja oon tosi herkillä. Jos tapahtuu mitään liikuttavaa, surullista, raivostuttavaa tai onnellista niin luultavasti alkaa itku virtaamaan. Se on välillä tosi rasittavaa, esim. eilen kun liikutuin yhdestä viestistä ja itketti ihan hulluna ja siinä samalla piti sitten yrittää meikata, jotta ehtisin töihin. Ehhh...

Tuossa onkin ehtinyt rakenneultran jälkeen olla jo yksi neuvolakäynti, jossa mitattiin ensimmäisen kerran sf-mitta (18,3cm). En muista mitkä viikot silloin oli tarkalleen, tais olla rv23 menossa. Melkein alakäyrillä mentiin, mutta uskon että sieltä noustaan vielä ryminällä. Ens viikon perjantaina onkin sitten jo seuraava neuvola. Kiva nähdä, paljonko masu on kasvanut vajaassa kuukaudessa. Ei sitä kehitystä oikein omalla silmällä näe ja masukuviakin on tullut otettua luvattoman vähän. Siinä pitää tsempata tai muuten harmittaa jälkikäteen. Olen muutenkin yrittänyt kirjoitella ihan perinteistä päiväkirjaa tästä raskausajasta, jotta kaikki ajatukset ja tuntemukset voisi sitten palauttaa mieleen vuosien päästä. Olen vain kaikissa joissain asioissa vähän saamaton.

Ihan kauheasti ei olla tehny lisähankintoja bebelle. Joitain yksittäisiä juttuja oon ostellut, esim. sellaisen ihan hirrrrmu pehmeän ja söpön nallehaalarin ja yks IKEA -kassillinen saatiin minivaatteita Tomin työkaverilta. Rattaat ja turvakaukalokin löytyy makuuhuoneen nurkasta. Nyt kuitenkin joulua odotellessa, jos sieltä paketeista jotain pientä kuoriutuis vauvallekin :) Muutenkin on nyt rahatilanne vähän sitä luokkaa, ettei hirveesti voi ostella ylimäärästä. Helmikuussa on kuitenkin vielä (toivottavasti) hyvin aikaa tehdä viimesiä hankintoja. Isompia juttuja hankintalistalla on vielä pinnasänky, sitteri, leikkimatto/-kaari ja mahdollinen hoitopöytä tai joku korvaava ratkaisu. Vielä ei olla siis valmiita vauvan tuloon, mutta onneksi h-hetkeen on aikaa vielä ~15 viikkoa.

Jotenkin tuntuu, etten ole tarpeeksi perehtynyt raskauteen liittyviin asioihin. En ole lukenut aiheesta mitään kirjallisuutta, en ole perehtynyt synnytykseen, en imetykseen, en mitään. Vähän meinaa tulla huono omatunto, mutta luulen ja toivon, että synnytyksen lähestyessä nämä asiat alkavat automaattisesti pyörimään enemmän mielessä ja niihin tulee myös perehdyttyä paremmin. Toisaalta hyvä, etten ainakaan stressaa turhia :D Tuntuu vain, että täytyisi olla jotenkin valveutuneempi ja ottaa enemmän selvää asioista. Olen vain antanut kaiken mennä omalla painollaan. Varmasti osaltaan tähän stressittömyyteen vaikuttaa se, kuinka raskauteni ensimmäinen puolikas on ollut hyvin helppo ja oireeton. En ole missään vaiheessa esimerkiksi epäillyt, etteikö pienellä olisi masussa kaikki hyvin. En ole kertaakaan soittanut neuvolaan tai pohtinut, josko jokin asia olisi epänormaalia. Myöskin oireettomuudesta johtuen, kuten aikaisemminkin olen varmasti maininnut, etenkin alussa meni päiviä, etten juuri tullut ajatelleeksi koko raskautta, koska se ei näyttäytynyt mitenkään arjessa. Nyt toki jo pelkät potkut muistuttelee tulevasta elämänmuutoksesta päivittäin. Mutta etenkin niinä päivinä, kun pojat ovat meillä, ei omille ajatuksille ole juuri aikaa kun koko ajan on joku vaatimassa huomiota tai ruokaa tai mitä tahansa viihdykettä. 

Ajattelin tulla vain kertomaan ensimmäisistä liikkeistä, mutta tästä tulikin tämmönen diipadaapa -postaus, hah. Tarkoitus olisi tänne kirjoitella nyt jatkossa vähän tiheämpään, ainoa ongelma vaan on kuvat. En tiedä mitä kuvia tänne laittaisi. Tähän aikaan vuodesta kuvien ottaminen on vielä aika minimissä, kun kaiken valoisan ajan viettää töissä. Täytyy jotain kehitellä tai sitten vaan kylmästi kirjoitella kuvattomia postauksia tai lisäillä täysin aiheeseen kuulumattomia söpöjä eläinkuvia tms. (kts. ylempi kuva) Onko teillä jotain ratkaisua kuvaongelmaan? Tai muita postaustoiveita? Olis niin helppoa, jos joku keksisi aiheet mun puolesta, ehh. Ei viitsisi joka kerta tulla kirjoittelemaan vain niitä näitä. Ainakin tosiaan masukuvien kanssa voisin ryhdistäytyä ja niitä laittaa tänne silloin tällöin. Jossain kohtaa raskausviikkojen vähentyessä, voisi myös viikottaiset raskauden etenemis-kuinka olen voinut-masukuva -postaukset olla ihan kivoja. Katsotaan, mihin resurssit riittää. Tosiaan tuntuu vain, että päivät vilisee ohitse, eikä aikaa tunnu olevan juuri muuhun kuin perus arkijuttuihin. Niin ja ollaan me tässä syksyn aikana katottu kohta kahdeksan (8) kautta Supernaturalia... Priorisointikysymys ehkä? Noh, palataan taas kun asiaa on. Tosiaan, postaustoiveita toivon teiltä kaikilta kolmelta lukijalta ;) 

Hyvää joulun odotusta!