VAUVATTOMALLA ÄITIYSLOMALLA

Olen ollut äitiyslomalla nyt reilut kuusi viikkoa. Melko pitkä aika lomailla, kun kaikkien muiden elämä jatkaa rullaamistaan normaalissa arjessa. Itse olen melko taitava tyhjäntoimittaja. Mulla ei ole mitään pakollista tarvetta touhuta jatkuvasti jotain tai olla liikkeellä taukoamatta. Musta on ihan kivaa olla tekemättä yhtään mitään. Niinpä otin tämän äitiyslomahaasteen vastaan ilomielin, enkä kokenut siitä ahdistusta tai pelännyt, kuinka saisin aikani kulumaan. Aina sitä jotain keksii, varsinkin kun olin alkuun useamman viikon vielä hyvässä kunnossa ja jaksoin nähdä kavereita, käydä ostoksilla, pulkkamäessä ja missä ikinä. Ja totta puhuakseni en ole vielä ehtinyt tylsistymään näiden kuuden viikon aikana. Tai no ehkä ihan muutaman kerran, mutta sillain hyvin väliaikaisesti. 

Tuntuu, etten olis tehnyt juuri mitään, mutta kun rupesin miettimään mitä kaikkea sitä on tullut touhuttua, niin onhan sitä kaikkea pientä ehtinyt. Päivät ovat kuluneet suunnilleen samalla kaavalla. Aamulla oon herännyt joskus 8-10 aikoihin ja päivän olen tehnyt omia juttujani siihen asti, että Tomi on tullut töistä kotiin, jonka jälkeen ollaan joko lähdetty käymään kaupassa tms. tai sitten vain vietetty iltaa kotona. Nukkumaan ollaan menty vaihtelevasti, mutta useimmiten siinä yhdeksän jälkeen, kymmeneen mennessä. Lupsakkaa elämää siis. Sopiva sekoitus nukkumista, syömistä, puuhastelua, kavereita... Tässä pientä listaa siitä, mitä oon ite touhunnut, jos joku äitiyslomalainen vaikka inspiroituis tästä ja välttyis tylsyyskuolemalta.

• kutomis"taitojen" henkiin herättäminen - tän hetken saldo kaks paritonta sukkaa, yks sukka"pari" ja yhet tumput, jotka on jopa samaa kokoa! En ymmärrä, miten noi sukat ei vaan onnistu...

• lounastreffit, uimatreffit, aamupalatreffit, kahvitreffit, mammatreffit, you name it

• kuvien lajittelu albumeihin ja uusien tilaus - tää on tämmönen ikuisuusprojekti, jota on nyt ollut hyvin aikaa toteuttaa

• sukulointi ja kyläily - visiitti kotikotiin Tampereelle, 50v. synttärikemut, isotätien asioille viemistä ja viihdyttämistä, kutsuimpa meidät myös tätini perheen luo syömään pääsiäisenä

• leipominen - tätä oon harrastanut suht paljon verrattuna normaaliin! On tullut pyöräytettyä pullaa, muffineja, mokkapaloja, lettuja, suklaakeksejä, kinderpiirakkaa... Ihan kaikkea en oo sentään vetänyt omaan napaani, vaan osa tuotoksista odottaa vieraita (tai oman makeanhimon iskemistä) pakastimessa ja kinderpiirakan tein pääsiäiseksi. Meni muuten hermo sen kanssa :D

• Netflix - tällä hetkellä käynnissä O.C:n 2. kausi

• viimeisten vauvahankintojen tekeminen ja kodin valmistelu tulokasta varten - me saatiin vasta joitain viikkoja sitten aikaiseksi hankkia pinnasänky ja hoitopöytä, mutta nyt on kaikki valmista minimiestä varten

• makoilu ja rentoutuminen

• syöminen ja herkuttelu - tää on saattanut vähän lähteä lapasesta, mutta palataan ruotuun sitten kun vauva on löytänyt tiensä ulos. Jotain positiivista siis yliaikaisuudessa ;) 

• koneella ja netissä surffailu - facebookin mammaryhmien päivystäminen, mahdollinen nettishoppailu, blogien selailu, vanhojen kuvien fiilistely

• lukeminen - tätä on tullut tehtyä kyllä ihan liian vähän, jospa vielä ehtis?

• tavaroiden järjestely, vauvapyykin pesu ja pienimuotoiset siivousprojektit - ja yleisesti kaikki muut pienet hommat, mitkä on pyörinyt pitäistehdä -listalla jo hyvän tovin, mutta toteutukselle ei ole muka löytynyt aikaa. Nyt sitä aikaa ainakin löytyy!

• ns. virallisten asioiden hoitaminen, esim. muutosverokortin hankkiminen, vakuutusten hoitaminen, asuntohakemuksen täyttäminen...

 

Kaikkea pientä on siis tullut tehtyä ja ajan on saanut hyvin kulumaan - tähän asti. Nyt on vähän alkanut tylsistyttämään ja jatkuva odottaminen käy hermoille. On niin malttamaton olo ja ärsyttää, kun ei tiedä, koska lähtö tulee. Päivät kuluu hitaasti, kun ei jaksa enää juuri poistua kotona ja sisälläkin hommat alkaa loppua. Viikkohan nyt on lyhyt aika, jos sen niin miettii, mutta tällä hetkellä se tuntuu ikuisuudelta. Jotenkin oon nyt ihan menettänyt toivoni sen suhteen, että synnytys alkais itsestään. Nyt kun ei ole mitään merkkejä ollut siihen suuntaan. En oo tuntenut edes yhden yhtä kipeää supistusta. Pitää vaan yrittää pitää mieli jotenkin korkealla ja ajatella positiivisesti, että tässä on kuitenkin jo 41 viikkoa takana, niin eiköhän sitä yhden viikon vielä kestä vaikka päällään seisten. Katsotaan, mitä seuraava viikko tuo tullessaan. 

Mites on, löytyykö vielä jotain ajantappovinkkejä jaettavaksi? Kaikki otetaan vastaan ilomielin!

ODOTTELUA

Täällä ollaan edelleen yhdessä osassa. Laskettu aika oli ja meni (23.3.), mutta pikkumies tuntuu viihtyvän vähän turhankin hyvin mahan uumenissa. Ei nimittäin mitään merkkejä, että tyyppi olisi haluamassa ulos suunnilleen ikinä. No, niinkuin kaikki tässä kohtaa hokee, "ei sinne ole yksikään jäänyt". Hehhe, ei naurata. Suoraan sanottuna pikkuhiljaa on alkanut vituttaa tää odottaminen. Kolottaa joka paikkaan, asennon vaihtaminen on hirvee prosessi, närästää ja heräilen välillä vatsahappoliejuun mun suussa, jalkapöydät tuntuu siltä, että ne räjähtää turvotuksesta, lähikaupassa käynti on preppausta vaativa urheilusuoritus ja nyt on viimeisen parin viikon aikana alkanut mahakin olemaan tiellä. Ei oo helppoa. Onneks mua on alkanu tuskastuttamaan vasta tässä vaiheessa, en tiedä miten olisin jaksanu tämmöstä yhtään pitempään. Sympatiat kaikille, joilla on ollut vaikee raskaus, nyt ymmärrän tuskan. Mieli on ollut viime päivinä vähän maassa lähinnä juurikin tän odottamisen takia. Oon myös ollut vähän herkillä ja hyvä ettei itku tullut, kun aloin miettimään sitä, että nyt kun vauva ei synny ja se vaan kasvaa mahassa, niin en saa ikinä nähdä sitä ihan pienenä vauvana. Ihan kun se 42 viikkoinen ei olisi ihan mini edelleen... Vähän myös jännittää minkä kokoinen ukkeli mun masussa on. Vaikka sf-mitta on ollut keskikäyrällä nyt viime kerroilla, en jotenkin luota siihen, sillä mulla on kuitenkin sen verran pitkä selkä, että siellä onk yllä tilaa kasvaa ihan salaa kaikilta. Hirvittää, jos siellä yliaikakontrollissa ultrataan ja todetaan, että ulos pitäis pusertaa joku viis kilonen. Noooh, huomenna tulee 41 viikkoa täyteen ja aamupäivällä on neuvola, mistä saan puhelinnumeron, josta voin varata ajan yliaikakontrollin ens viikolle. Ens viikolla mini siis syntyy vaikka väkisin, mutta mielummin kuitenkin ottaisin sen luonnollisen itsestään käynnistyvän synnytyksen. Saattaa kyllä jäädä haaveeksi...

Pienen avautumisen lisäksi ajatuksena oli tulla listaamaan juttuja, mitä on tullut tehtyä tässä vauvattoman äitiysloman aikana. En ainakaan oo päivitellyt blogia, niinkuin oli ajatuksissa. En tiedä miksi, ei tässä oo kai ollut oikein mitään asiaa. Päivät ovat toistaneet melko lailla samaa kaavaa
 ja tää on ollut vaan tämmöstä odottelua. Ei oo tullut tehtyä edes juuri mitään hankintoja nyt viime aikoina. Paitsi hoitopöytä ja pinnasänky ja parit vaatteet ja... Ehh, jospa niitä esittelis vaikka jossain kohtaa. Kai tota vauvanvaatekaappia vois muutenkin raottaa ja kuvailla muutamia lemppareita. Toisaalta tuntuu turhalta esitellä jotain hankintoja ja vaatteita, mutta sitten kun muistutan itteäni, että tämä on blogi, joka tosiaan kertoo vauvajutuista ja minusta, minun elämästä ja vaikka niistä hankinnoista, niin miksei! Joten, I'll keep that in mind. Ja ihan totta, toiveita saa esittää! Multa puuttuu ilmeisesti vielä vähän mielikuvitusta noiden aiheiden suhteen. Sitten kun vauva syntyy, niin uskon kyllä jutun juurta riittävän. Siinä on varmaan sen verran ihmettelemistä, kun kaikki on uutta. Saa sitten nähdä, löytyykö sitä aikaa. Mutta rennolla otteella, tavoitteena kuitenkin enemmän kuin kaksi postausta kuukaudessa! Nyt kun tässä kuitenkin tuli vuodatettua ajatuksen juoskua ja höpötettyä muusta, niin taidan jättää äitiyslomatekemisten listaamisen seuraavaan postaukseen, jota alankin kirjoittamaan saman tien. Tai heti kanafileiden paistamisen jälkeen. Kuukauden kolmas postaus siis heti työn alle, progress! Kuvituksena mun sairaalaeväät, sairaalakassistakin vois kai tehdä jonkun postauksen? Oon liekeissä!

MASUJUTTUJA

No johan nyt ehti vierähtää aikaa edellisestä! Oon koko äitiysloman vaan touhottanu menemään, enkä oo juuri tyhjän panttina istuskellut. Täytyy nyt ottaa kaikki ilo irti vapaista ja hyvästä olosta, vielä kun toistaiseksi jaksaa liikkua lähikauppaakin pidenmmälle. Oon voinut kyllä todella hyvin, sormet ristissä, että tää jatkuu näin loppuun asti! Oon saanut nukuttua edelleen hyvin, unta riittää helposti 10h, vain kahdesti yössä herään vessaan ja siinä samalla käännän kylkeä. Parin tunnin päikkärit siihen sitten vielä päälle, jos siltä tuntuu. Muutaman tunnin shoppailureissut tai pitkät kävelyt kyllä tuntuu illalla jaloissa ja pitkiä aikoja ei alaselkä anna seistä putkeen, mutta nää on pikkujuttuja siihen verrattuna, mitä kaikkia kauheuksia oon kuullut. Mulla ei oo vielä edes ollut juuri mitään liitoskipuja ja vaikka pikkumiehen pää on niin alhaalla, ettei terveydenhoitaja meinannut sitä tänään neuvolakäynnillä edes löytää, ei mulla oo minkään laista paineen tunnetta alapäässä. Tosin se, että ei missään tunnu, luultavasti kertoo siitä, että synnytystä saa odotella vielä iäisyyden. Toisaalta mulla ei kyllä ole vielä mikään kiire synnyttämään ja oon henkisesti valmistautunut huhtivauvaan, joten mikäs tässä lomaillessa!

 

Pari viikkoa sitten olin Tampereella muutaman päivän visiitillä. Näin kavereita, kävin kampaajalla (vhidoin!) ja mun siskon kaveri otti yhtenä päivänä myös masukuvat. Mulla on ollut koko raskauden toiveena, että saisin jonkun ottamaan musta vähän parempia kuvia muistoksi raskausajasta, mutta olin jo lähes luopunut ajatuksesta todettuani, että ammattikuvaajalla tällaiset kuvat maksavat puoli omaisuutta, eikä mieleeni tullut ketään kaveria, kenellä olisi kunnon vehkeet kuvaamista varten. No, eräänä päivänä siskoni soitti ja ilmoitti, että hän on järjestänyt mulle kuvaajan Tampereelta ja niinpä saatiin sovitettua aikataulut yhteen ja ikuistettua mun röllykkä raskausviikolla 36+0. Ihana kun sai hyviä kuvia sopuhintaan, on nyt edes muutama kuva masusta muuten kuin peilin kautta, ehh.

 

En tiedä oonko maininnut tästä aiemmin blogissa, mutta oon nyt raskauden myötä ollut tyytyväisempi mun vartaloon ja enemmän sinut sen kanssa. Mua ei yhtään haittaa, että näytän ihan valaalta. Vaikka toki välillä surkuttelen kaksoisleukaa ja kertyneitä kiloja, on mun itsetunto kohentunut vartaloni suhteen raskauden aikana. Arpiakin on tullut ihan kiitettävästi, kuten kuvasta näkyy, mutta en ole niitäkään osannut hirveästi harmitella, niille kun ei oikein mitään mahda. Vähän jännittää, kuinka korkealta sitä tipahtaa synnytyksen jälkeen kun paikat vaan roikkuu, eikä ne kilot jääneetkään sinne synnärille. Toistaiseksi oon päättänyt, että se on sen ajan murhe, mutta "se aika" alkaa lähestyä pelottavan nopeaa tahtia. Toivotaan, että motivaatiota riittää pienehköön elämäntaparemonttiin tän useamman kuukauden löysäilyn jälkeen. Vaikka miten yrittää peilistä löytää olkapäälihaksia, ei niistä ole jäljellä juuri merkkiäkään ja hauista kun jännittää, niin täytyy vaan todeta, että se on tainnut valahtaa sinne käden alle roikkumaan... Toistaiseksi näistä kehon muutoksista on selvitty huumorilla ja toivon, että osaan olla armollinen itselleni myös synnytyksen jälkeen, mutta kuitenkin riittävän motivoitunut muutokseen. Ja positiivista on myös se, että kun yksi päivä katsoin vanhoja kuvia itsestäni, vartaloni näyttikin varsin hyvältä ja pieneltä verrattuna nkyiseen. Jospa sitä olisi sitten tyytyväinen jo siihen, että pääsee vanhoihin mittoihin, eikä olisi aina vaatimassa ja haluamassa enemmän muutosta. Nyt kun tosin mietin, kuulostaa tää aikalailla toiveajattelulta, eihän juuri kukaan ole ikinä täysin tyytyväinen, aina sitä haluaisi saavuttaa vähän jotain enemmän tai tiputtaa vielä muutaman kilon, kiinteyttää sieltä ja täältä. Katsotaan miten mulle käy, jospa saisi sitten jotain palautumis-/kuntoprojektipostauksia kirjoitettua tänne blogiinkin. Mutta se on sitten sen ajan murhe ;) 

 
Postauksen kuvat: Noora Karinen