No johan nyt ehti vierähtää aikaa edellisestä! Oon koko äitiysloman vaan touhottanu menemään, enkä oo juuri tyhjän panttina istuskellut. Täytyy nyt ottaa kaikki ilo irti vapaista ja hyvästä olosta, vielä kun toistaiseksi jaksaa liikkua lähikauppaakin pidenmmälle. Oon voinut kyllä todella hyvin, sormet ristissä, että tää jatkuu näin loppuun asti! Oon saanut nukuttua edelleen hyvin, unta riittää helposti 10h, vain kahdesti yössä herään vessaan ja siinä samalla käännän kylkeä. Parin tunnin päikkärit siihen sitten vielä päälle, jos siltä tuntuu. Muutaman tunnin shoppailureissut tai pitkät kävelyt kyllä tuntuu illalla jaloissa ja pitkiä aikoja ei alaselkä anna seistä putkeen, mutta nää on pikkujuttuja siihen verrattuna, mitä kaikkia kauheuksia oon kuullut. Mulla ei oo vielä edes ollut juuri mitään liitoskipuja ja vaikka pikkumiehen pää on niin alhaalla, ettei terveydenhoitaja meinannut sitä tänään neuvolakäynnillä edes löytää, ei mulla oo minkään laista paineen tunnetta alapäässä. Tosin se, että ei missään tunnu, luultavasti kertoo siitä, että synnytystä saa odotella vielä iäisyyden. Toisaalta mulla ei kyllä ole vielä mikään kiire synnyttämään ja oon henkisesti valmistautunut huhtivauvaan, joten mikäs tässä lomaillessa!
Pari viikkoa sitten olin Tampereella muutaman päivän visiitillä. Näin kavereita, kävin kampaajalla (vhidoin!) ja mun siskon kaveri otti yhtenä päivänä myös masukuvat. Mulla on ollut koko raskauden toiveena, että saisin jonkun ottamaan musta vähän parempia kuvia muistoksi raskausajasta, mutta olin jo lähes luopunut ajatuksesta todettuani, että ammattikuvaajalla tällaiset kuvat maksavat puoli omaisuutta, eikä mieleeni tullut ketään kaveria, kenellä olisi kunnon vehkeet kuvaamista varten. No, eräänä päivänä siskoni soitti ja ilmoitti, että hän on järjestänyt mulle kuvaajan Tampereelta ja niinpä saatiin sovitettua aikataulut yhteen ja ikuistettua mun röllykkä raskausviikolla 36+0. Ihana kun sai hyviä kuvia sopuhintaan, on nyt edes muutama kuva masusta muuten kuin peilin kautta, ehh.
En tiedä oonko maininnut tästä aiemmin blogissa, mutta oon nyt raskauden myötä ollut tyytyväisempi mun vartaloon ja enemmän sinut sen kanssa. Mua ei yhtään haittaa, että näytän ihan valaalta. Vaikka toki välillä surkuttelen kaksoisleukaa ja kertyneitä kiloja, on mun itsetunto kohentunut vartaloni suhteen raskauden aikana. Arpiakin on tullut ihan kiitettävästi, kuten kuvasta näkyy, mutta en ole niitäkään osannut hirveästi harmitella, niille kun ei oikein mitään mahda. Vähän jännittää, kuinka korkealta sitä tipahtaa synnytyksen jälkeen kun paikat vaan roikkuu, eikä ne kilot jääneetkään sinne synnärille. Toistaiseksi oon päättänyt, että se on sen ajan murhe, mutta "se aika" alkaa lähestyä pelottavan nopeaa tahtia. Toivotaan, että motivaatiota riittää pienehköön elämäntaparemonttiin tän useamman kuukauden löysäilyn jälkeen. Vaikka miten yrittää peilistä löytää olkapäälihaksia, ei niistä ole jäljellä juuri merkkiäkään ja hauista kun jännittää, niin täytyy vaan todeta, että se on tainnut valahtaa sinne käden alle roikkumaan... Toistaiseksi näistä kehon muutoksista on selvitty huumorilla ja toivon, että osaan olla armollinen itselleni myös synnytyksen jälkeen, mutta kuitenkin riittävän motivoitunut muutokseen. Ja positiivista on myös se, että kun yksi päivä katsoin vanhoja kuvia itsestäni, vartaloni näyttikin varsin hyvältä ja pieneltä verrattuna nkyiseen. Jospa sitä olisi sitten tyytyväinen jo siihen, että pääsee vanhoihin mittoihin, eikä olisi aina vaatimassa ja haluamassa enemmän muutosta. Nyt kun tosin mietin, kuulostaa tää aikalailla toiveajattelulta, eihän juuri kukaan ole ikinä täysin tyytyväinen, aina sitä haluaisi saavuttaa vähän jotain enemmän tai tiputtaa vielä muutaman kilon, kiinteyttää sieltä ja täältä. Katsotaan miten mulle käy, jospa saisi sitten jotain palautumis-/kuntoprojektipostauksia kirjoitettua tänne blogiinkin. Mutta se on sitten sen ajan murhe ;)
Postauksen kuvat: Noora Karinen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti