RISTEILIJÄT

Sunnuntaina lähdimme kauan odotetulle Ruotsin risteilylle Tomin ja Allun kanssa. Leo ei lähtenyt mukaan ja pääsimmekin viettämään laatuaikaa Alexin kanssa niin, että hän sai kaiken huomion. Varmasti tuntui mukavalta, kun ei tarvinnut jakaa aikuisten huomiota pikkuveikan kanssa. Alex oli odottanut risteilyä kuin kuuta nousevaa ja joka päivä piti katsoa kalenterista, kuinka monta yötä on laivaan. Vihdoin yöt hupenivat ja päästiin lähtemään matkaan. Odotimme tätä risteilyä Tominkin kanssa jotenkin erityisen paljon juuri siksi, kun Alex oli siitä niin innoissaan. Oli ihana päästä näkemään pienen ihmisen innostus ja ihmetys kaikesta uudesta. Näki laivankin ihan uudessa valossa, kun katsoi sitä pienen lapsen silmin. Laivamme oli M/S Silja Symphony ja meillä oli hytti 8. kerroksessa ikkunalla, josta näki Promenadelle.

   

Laivalla oli todella paljon tekemistä pienelle pojalle: iso leikkipaikka, Harri Hylje, Muumipeikko ja Pikkumyy, illan disco, pelikoneiden ihmettelyä, trupaduureja, ilma-akrobatiaa, kauppoja toistensa perään... Tekeminen ei kyllä loppunut reissun aikana ja mm. pallomeressä olisi varmasti viihtynyt pidempiäkin aikoja - puhumattakaan lelukaupasta. Pyrimme tutkimaan laivaa mahdollisimman paljon ja hytissä ei tullut paljoakaan vietettyä aikaa. Siellä olisi alkanut seinät vaan kaatua päälle tämän tärinätoopen kanssa. Risteilyllä oli paljon lapsia, joiden kanssa oli mukava vähän jutella ja ajella junaradalla yhdessä. Illan discossa meinas vähän alkaa jännittämään, kun oli paljon lapsia, musiikkia ja sitten vielä iltojen päätähdet: Muumipeikko ja Harri Hylje! Siinä vaiheessa ilta alkoi myös olla jo sen verran pitkällä, että väsymys meinasi ruveta painamaan. Hyvin Alex kuitenkin jaksoi yleisesti ottaen koko reissun ja oli tosi reipas myös maissa, vaikka käveltiinkin useampi kilometri, eikä meillä ollut rattaita mukana. 

 

Maanantaiaamuna heräsimme melko aikaisin Ruotsin aikaa, sillä vasta edellisenä yönä oli kellot siirretty talviaikaan ja sitten laivalla siirrettiin kelloja vielä tunti lisää ruotsin aikaan. Joten siinä mielessä oli hyvin ruhtinaallista, että Alex heräsi vasta klo 6. Meillä oli aamupalabuffet varattuna ja menimme sinne vetämään navat täyteen ennen maihin nousua. Ehdimme käydä myös nappaamassa poskeen Harri Hylkeen kuvan kasvomaalauksesta. Vähän jännitti ja piti muutama kierros katsoa kun niitä muille tehtiin, mutta lopulta Alex uskaltautui mennä itsekin maalattavaksi. Ihan ei malttanut istua niin pitkään, että kuvasta olisi saatu valmis, mutta melkein ;) Ja sitä pitikin sitten esitellä joka toiselle vastaantulijalle. "Kato, mulla on hieno Harri Hylje poskessa!" Tukholman keskustaan otimme laivalta ostettavan kuljetuksen, jolla pääsi kätevästi bussiasemalle, mistä oli lyhyt matka keskustaan. Agendana oli käydä vain muutamassa kaupassa. Kaikille jotakin: Tomille Kungstobak, Allulle lelukauppa ja mulle ihansamamikämistäsaasöpöjävauvanvaatteita -kauppa. Kaikki saimme haluamamme ja lisäksi käytiin myös ruokakaupassa ostamassa syömistä, sillä emme tahtoneet syödä hampurilaisia, mutta emme keksineet muutakaan nopeaa ruokavaihtoehtoa. Alexia alkoi puolen päivän jälkeen kiukuttaa sen verran, että oli aika suunnata takaisin laivaan. Otimme metron takaisin satamaan ja laivalla olikin päiväunien aika. Nukuimme Allun kanssa molemmat kahden tunnin päikkärit, niin johan jaksoi viipottaa taas illan menemään! 

 

Illan ohjelma oli melko sama kuin edellisenkin: leikkiä, kauppoja, herkkuja ja ihmettelyä. Olimme ajatelleet, että olisi voinut käydä laivalla uimassa, mutta emme muistaneet ottaa uimavarustusta muuta kuin Allulle. Mutta hyvin se ilta meni näinkin. Hytissä leikittiin hetki uudella Duplo -palomiesveneellä ja poliisihelikopterilla, käytiin pulahtamassa pallomereen ja leikkimässä junaradalla, tutkittiin laivaa ja käytiin jammailemassa Harri Hylkeen discossa. Niin, ja syötiin tietysti luvattoman paljon suklaata ja muita herkkuja. Uni tuli illalla helposti touhukkaan päivän jälkeen. Tiistaiaamuna söimme hytissä vähän aamupalaa ja lähdimme leikkimään viimeiset leikit ennen kotiinlähtöä. Nyt Allu oli innoissaan jonottamassa kasvomaalaukseen ja visiokin oli selvä jo hytissä: oranssi auto. Väri vaihtui matkan varrella, mutta auton sai Alex poskeensa ja nyt saatiin vielä valmiiksi glitteriä myöten! Oli siinä taas esitteleminen. Laivalta kun päästiin lähtemään, alkoi reissuväsymys selvästi painaa ja kiukku oli herkässä itse kullakin. Kotona pääsi onneks nukkumaan kunnon päikkärit. 

Laivamatka oli kyllä onnistunut kaikin puolin, sopivan pituinen reissu 3-vuotiaan kanssa ja tekemistä riitti. Laiva on sinänsä helppo kohde lapsiperheelle, kun sieltä löytyy kaikille jotain saman katon alta. Huomasi kyllä, että tuo laiva on lapsiperheiden suosissa, oli nimittäin paljon lapsia matkassa. Monella oli mukana myös ihan pieniä vauvoja ja pääsin siinä haavevilemaan jo omasta kääröstä. Hullua miten aika rientää, kohta ollaan jo puolivälissä!

 

LASTENVAUNUT

Vaunujen osto on mua mietityttänyt ja stressannut ehkä eniten tulevista vauvahankinnoista. Mitkä nyt on sitten meille just hyvät ja miten löydetään jotkut kohtuuhintaiset? Mitä kaikkia ominaisuuksia niissä tarvitsee olla? Maanantaina sitten työpäivän ratoksi päädyin selailemaan vaunutarjontaa netissä ja muutaman tunnin pyörittelyn, pähkäilyn ja fb-viestittelyn jälkeen lopputulema oli se, että meille on nyt yhdistelmävaunut tilattu kotiovelle. Oon niin innoissani jeejeejee, vaunut tuleee! Eikä tarvii sitäkään sitten miettiä sen enempää. Kumpa ne vaan olis yhtä kivat kun kuvissa ja muutenkin toimivat meille.

Löydettiin hyvän hintaiset ja kivannäköset yhdistelmävaunut, johon tilattiin myös turvakaukalo samaa sarjaa. Vaunut on siis Baby-Merc LEO Kombit värissä tummanharmaa/vaalea beige ja hintaa tälle setille tuli 340e (ominaisuuksiin voi tutustua linkistä). Meidän ei ollut siis tarkoituksena ostaa vaunuja suoriltaan netistä, vaan katsella sieltä vaihtoehtoja ja mennä sen jälkeen testailemaan kyseisiä liikkeisiin ihan livenä. Noh, kuinkas kävikään. Näitä vaunuja ei nyt ilmeisesti edes ole missään myymälässä myynnissä, vaan ne tulee meille suoraan tehtaalta. Ei myöskään löydetty kovinkaan monia hyvännäköisiä JA hyvän hintaisia rattaita, joten päätös oli lopulta helpompi mitä olin odottanut. Vähän mietityttää, miellyttävätkö vaunut meitä livenä, mutta onneksi on 14 päivän palautusoikeus. Oon vaan niiiin innoissani, etten pysy housuissani!

Vaikka mulla olisi rahaa reilusti ylimääräistä, en tiedä voisinko periaatteestakaan maksaa lastenvaunuista esim. 1 000 euroa. Ihan järkyttävä hinta lastenvaunuista! Toki kalliimmat ovat varmasti hyvin käyttäjäystävälliset, mutkattomat, toimivat ja tyylikkäät, mutta oikeesti, 1 000 tai jopa 1 500 euroa lastenvaunuista? En vaan ymmärrä :D Mutta kukin tyylillään, sen takia sitä valikoimaakin on varmaan niin hitosti, kun kaikilla on eri tarpeet, budjetit ja mieltymykset. Nyt en kuitenkaan malta odottaa, että vaunut tuodaan ovelle ja sen jälkeen jaksan varmasti vielä vähemmän odottaa sitä vauvelia niihin matkaamaan! Vaunuista tulee varmaan jutun tynkää sitten kun ne saapuu tai viimestään sitten, kun ne saadaan ihan oikeeseen käyttöön. 

 

P.S. Tänään tuli täyteen 18 raskausviikkoa, puoliväli lähenee! Ja rakenneultraan tasan kolme viikkoa, onkohan siellä tyttö vai poika?

LAPSUUDEN ODOTUKSET

Viikko sitten matkustimme T:n kanssa junalla Kuopioon ukkini 85-vuotis syntymäpäiville. Emme ole yhdessä juuri matkustaneet junalla pitkiä matkoja, enkä ole itsekään Kuopioon mennyt junalla aikoihin. Kuitenkin, kun olin pieni, matkustimme pelkästään junalla, sillä meillä ei ollut autoa. Junamatkoista on kertynyt siis paljon muistoja, ja näistä juttelin T:n kanssa viisituntisella matkallamme. "Niissä vanhoissa junissa oli aina isot koko vaunun kokoset leikkipaikat.", "Tässä kohtaa sai alkaa syömään eväitä. Mummi teki aina leivät folioon ja laittoi pulloihin omaa marjamehua.", "Pieksämäellä piti aina ennen vaihtaa junaa." ... Siinä fiilisteltyäni, T sanoi, että kohta voit luoda samanlaisia muistoja meidän lapselle. Se sai mut miettimään yleisesti mun lapsuutta.

Mulla ei ole mitään pahaa sanottavaa mun lapsuudesta. Sain olla lapsi, olin sitä myös mielestäni melko pitkään, verrattuna muihin ikätovereihini. Serkkuni kanssa leikittiin pikkueläimillä vielä 13-, 14-vuotiaina ja puistossa käytiin leikkimässä noitaa ja keinumattia vielä muutamia vuosia sitten pienempien serkkujen kanssa. Isäni oli paljon kotona kun olimme pieniä, joten kävimme tarhassa vain puolipäiväisinä. En ikinä ole ollut iltapäiväkerhossa, koska aina oli joku kotona. Olen saanut olla lapsi, harrastaa, matkustaa, käydä leireillä, viettää paljon aikaa sukulaisten kanssa sekä kesiä mökillä, elänyt lapsuuteni omakotitalossa kavereiden ja ihanien naapureiden ympäröimänä.... Koira vain puuttui, mutta sekin asia korjaantui kun tarpeeksi ulkoilutti hiekkaämpäriä ja näin vakuutti vanhemmat motivaatiosta aamulenkityksiin.

Mielestäni olen saanut myös hyvän kasvatuksen, rajoja ja rakkautta. Välillä saattoi tuntua, että ehkä vähän liikaa rajoja, kun tuntui että kaikilla muilla oli aina myöhäsempi kotiintuloaika ja muut sai viettää enemmän aikaa koneella ja muut sai enemmän viikkorahaa ja jos sun mitä enemmän kun minä. Mutta näin jälkeenpäin katsottuna, ehkä hyvä niin. Olen kuitenkin saanut myös paljon asioita, joita muut eivät. Kuten edellä mainitsin, olen saanut harrastaa ja matkustaa, mistä moni varmasti on vain haaveillut. Mutta ei sitä silloin pienenä kai ymmärtänyt.

Ehkä aika on kullannut muistoja, mutta lapsuuteni oli hyvä. Niin hyvä, että se on asettanut itselleni paineita. Kuinka pystyn tarjoamaan omalle lapselleni yhtä hyvän lapsuuden? Ei ole omakotitaloa, ei ihania naapureita, ei kesämökkiä. Ei ole rahaa matkusteluun tai muuhun grumeluuriin. Ei ole edes sitä koiraa. Vaaditaanko nämä asiat hyvään lapsuuteen?

Olen yrittänyt vakuutella itselleni, että ei todellakaan. Ja tottahan se on, ettei näitä asioita siihen vaadita. Olen perustellut asiaa itselleni tosielämän esimerkeillä, kuten serkkuni Johanna. Hän eli lapsuutensa itä-Helsingin lähiössä kerrostalossa, he eivät jatkuvasti matkustelleet eikä heillä ole koskaan ollut lemmikkiä. Silti hänellä on ollut hyvä lapsuus. Kai se kaikki lähtee välittämisestä ja rakkaudesta, lämpimistä perhesuhteista ja perushyvästä elämänlaadusta. Siihen päälle kaikki on plussaa ja ne ovat kaikilla eri asioita. Pieni lapsi on kuitenkin lopulta tyytyväinen hyvin vähään. Sen näkee päivittäin Alexista, kuinka hän jatkuvasti hämmästelee uusia asioita ja on tyytyväinen, vaikka ei mitään ihmeellistä tekisikään. Maailmaa on vain välillä vaikea katsoa lapsen silmin.

On vain uskottava siihen, että pystyn tarjoamaan lapselleni hyvän ja lämpimän lapsuuden, rajoja ja rakkautta. Hyvät perhesuhteet, turvaa ja kodin, harrastuksia sekä mahdollisuuden olla lapsi. Hyvä siitä tulee.

VAATEHAAVEITA

Heti kun 14. viikolla ultrassa varmistui, että siellä tosiaan joku on ja vielä täysissä voimissaan, oli mun ihan pakko päästä ostamaan pikkuruisia vaatteita. Ne on vaan niiiiin söpöjä, etten kestä. nyton muutamat bodyt, paidat, housut, pipot ja sukat löytäneet tiensä kappiin ja pikkuhiljaa hamstraaminen jatkuu. Sukupuoli kun ei vielä ole tiedossa, oon katellu suht neutraaleja vaatteita ja samalla tietysti haaveillut, millaisiin vaatteisiin pukisin lapseni, jos hän olisi poika tai toisaalta tyttö. Itse voisin hyvin pukea tytön poikien vaatteisiin ja pojan tyttöjen vaatteisiin, mutta tiedän ettei T ole täysin samoilla linjoilla asian suhteen. Sain kyllä puhuttua sen ympäri, ja ostin supersöpöt gepardihousut ja niihin kuuluvan paidan Lindexiltä. Aluksi gepardihousut oli ihan nounou pojalle, mutta pienellä suostuttelulla saa ihmeitä aikaan ;) Keräsin nyt tähän muutamia kivoja vaatteita, mihin oon törmännyt nettikauppoja selaillessa. En vaan kestä miten söpöjä juttuja vauvoille on ja miten pieniä ne onkaan!

 

Eläinteema on aika valloillaan, kaikki korvat ja pörröinen tai mikä tahansa, mikä liittyy eläimiin on vaan niin söpöjä! Sydämet on laitettu kunkin kaupan lemppareitten kohdalle. Toi nalleasu on ihan pakkosaadanytheti -kategoriassa, korvat, häntä ja pörröinen, eli aivan täydellinen ja mahdottoman söpö. (Käytiin tuossa yksi päivä kattelemassa vauvojen vaatteita ja alkoi jo itseäkin häiritsemään se, miten monta kertaa sen reissun aikana sanoin sanan söpö. Mutta ei noita pikkupikkuvaatteita voi kuvailla juuri muuten!) Yritän nyt hillitä itseni, enkä ostele kun ehkä pari juttua kuukaudessa, ettei ihan lähe käsistä. Vaikka ne 60cm-koot onkin söpöjä, ei niille kovin kauaa ole käyttöä. Mutta tommonen Mainion haalari on pakko saada....

Odotan ihan hirveesti, että saatais jo tietää beben sukupuoli, eikä vähiten vaatteiden takia. Mutta sitten saa myös jotenkin paremmin kuviteltua pienen ja muutenkin osaa suhtautua sitten uudella tavalla, en osaa oikein selittää. Mutta en malta odottaa yhtään! Toivotaan, että marraskuun rakenneultrassa se selviää.