maanantai 19. lokakuuta 2015

LAPSUUDEN ODOTUKSET

Viikko sitten matkustimme T:n kanssa junalla Kuopioon ukkini 85-vuotis syntymäpäiville. Emme ole yhdessä juuri matkustaneet junalla pitkiä matkoja, enkä ole itsekään Kuopioon mennyt junalla aikoihin. Kuitenkin, kun olin pieni, matkustimme pelkästään junalla, sillä meillä ei ollut autoa. Junamatkoista on kertynyt siis paljon muistoja, ja näistä juttelin T:n kanssa viisituntisella matkallamme. "Niissä vanhoissa junissa oli aina isot koko vaunun kokoset leikkipaikat.", "Tässä kohtaa sai alkaa syömään eväitä. Mummi teki aina leivät folioon ja laittoi pulloihin omaa marjamehua.", "Pieksämäellä piti aina ennen vaihtaa junaa." ... Siinä fiilisteltyäni, T sanoi, että kohta voit luoda samanlaisia muistoja meidän lapselle. Se sai mut miettimään yleisesti mun lapsuutta.

Mulla ei ole mitään pahaa sanottavaa mun lapsuudesta. Sain olla lapsi, olin sitä myös mielestäni melko pitkään, verrattuna muihin ikätovereihini. Serkkuni kanssa leikittiin pikkueläimillä vielä 13-, 14-vuotiaina ja puistossa käytiin leikkimässä noitaa ja keinumattia vielä muutamia vuosia sitten pienempien serkkujen kanssa. Isäni oli paljon kotona kun olimme pieniä, joten kävimme tarhassa vain puolipäiväisinä. En ikinä ole ollut iltapäiväkerhossa, koska aina oli joku kotona. Olen saanut olla lapsi, harrastaa, matkustaa, käydä leireillä, viettää paljon aikaa sukulaisten kanssa sekä kesiä mökillä, elänyt lapsuuteni omakotitalossa kavereiden ja ihanien naapureiden ympäröimänä.... Koira vain puuttui, mutta sekin asia korjaantui kun tarpeeksi ulkoilutti hiekkaämpäriä ja näin vakuutti vanhemmat motivaatiosta aamulenkityksiin.

.

Mielestäni olen saanut myös hyvän kasvatuksen, rajoja ja rakkautta. Välillä saattoi tuntua, että ehkä vähän liikaa rajoja, kun tuntui että kaikilla muilla oli aina myöhäsempi kotiintuloaika ja muut sai viettää enemmän aikaa koneella ja muut sai enemmän viikkorahaa ja jos sun mitä enemmän kun minä. Mutta näin jälkeenpäin katsottuna, ehkä hyvä niin. Olen kuitenkin saanut myös paljon asioita, joita muut eivät. Kuten edellä mainitsin, olen saanut harrastaa ja matkustaa, mistä moni varmasti on vain haaveillut. Mutta ei sitä silloin pienenä kai ymmärtänyt.

Ehkä aika on kullannut muistoja, mutta lapsuuteni oli hyvä. Niin hyvä, että se on asettanut itselleni paineita. Kuinka pystyn tarjoamaan omalle lapselleni yhtä hyvän lapsuuden? Ei ole omakotitaloa, ei ihania naapureita, ei kesämökkiä. Ei ole rahaa matkusteluun tai muuhun grumeluuriin. Ei ole edes sitä koiraa. Vaaditaanko nämä asiat hyvään lapsuuteen?

Olen yrittänyt vakuutella itselleni, että ei todellakaan. Ja tottahan se on, ettei näitä asioita siihen vaadita. Olen perustellut asiaa itselleni tosielämän esimerkeillä, kuten serkkuni Johanna. Hän eli lapsuutensa itä-Helsingin lähiössä kerrostalossa, he eivät jatkuvasti matkustelleet eikä heillä ole koskaan ollut lemmikkiä. Silti hänellä on ollut hyvä lapsuus. Kai se kaikki lähtee välittämisestä ja rakkaudesta, lämpimistä perhesuhteista ja perushyvästä elämänlaadusta. Siihen päälle kaikki on plussaa ja ne ovat kaikilla eri asioita. Pieni lapsi on kuitenkin lopulta tyytyväinen hyvin vähään. Sen näkee päivittäin Alexista, kuinka hän jatkuvasti hämmästelee uusia asioita ja on tyytyväinen, vaikka ei mitään ihmeellistä tekisikään. Maailmaa on vain välillä vaikea katsoa lapsen silmin.

On vain uskottava siihen, että pystyn tarjoamaan lapselleni hyvän ja lämpimän lapsuuden, rajoja ja rakkautta. Hyvät perhesuhteet, turvaa ja kodin, harrastuksia sekä mahdollisuuden olla lapsi. Hyvä siitä tulee.

IMG_5736

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti