tiistai 3. toukokuuta 2016

KUULUMISIA

Täällä on kohta jo ensimmäinen kuukausi vauva-arkea takana ja kaikki on mennyt paremmin mitä osasin toivoa. Tuo pikkutyyppi on ollut todella helppo ja tyytyväinen tapaus, yöt saadaan nukkua, imetys on lähtenyt käyntiin hyvin ja mini kasvaa. Masuvaivojen takia välillä kiukuttaa, mutta muuten ei sitten itketäkään juuri ollenkaan. Ens viikolla voisin laittaa tarkemmin mittoja ja 1kk kuuumisia, kun meillä on tiistaina seuraava neuvola. Silloin onkin jo myös tiedossa meidän hurmurin nimi, nimittäin Äitienpäivänä vietetään ristiäisiä Tampereella. Jännää!

Päivät kuluu melko samalla kavaalla ja vähän osaa jo ennakoida sitäkin, koska pienellä mahtaa iskeä nälkä, milloin väsyttää ja koska seurustellaan. Tuo on tosiaan niin tyytyväinen tapaus, että saan syödä, nukkua, käydä vessassa ja touhuilla muutenkin melkein niinkuin ennen vauvaa. Aamulla herätään 7-9 välillä ja päivä polkaistaan käyntiin tankkauksella. Katellaan telkkaria tai kuunnellaan musiikkia ja syön ite aamupalan, vähän jutellaan ja tuijotellaan toisiamme. Jossain kohtaa taateli nukahtaa aamu-unille ja nukkuu muutaman tunnin. Sitten taas syödään ja usein lähetään ulos joko ihan kävelylle tai kauppaan, toisinaan myös näkemään kavereita. Vaunuissa on sitten hyvä vedellä taas parin kolmen tunnin unet ja heräillä sitten kun päästään tienpäältä takas kotiin. Sitten odotellaan että isi tulee kotiin ja illalla saattaa tulla joku kylään tai sitten vaan ollaan, katotaan telkkaria, isi viihdyttää vauvaa ja syödään. Niinä päivinä kun isoveljet on meillä, onkin sitten vähän enemmän vilskettä. Mini selkeesti tankkaa vähän tiheempään (n. tunnin välein) illalla 19-22 välillä ja sen ansiosta usein ensimmäinen unipätkä yöllä on ~5 tuntia. Käytännössä herätään siis kerran tai kaksi yöllä syömään. Tyyppi on myös kovin tehokas ton syömisen kanssa, eikä tissille jäädä roikkumaan, vaan masu on täytetty 10-20 minuutissa.

IMG_8976

Tuoreet isoveljet ovat olleet innoissaan pikkuvauvasta. Koko ajan pitäis olla silittämässä, laittamassa tuttia tai peittoa ja heti jos vauva vähän inahtaa, niin Alex ilmoittaa, että vauvalla on nälkä. Vähän on pitänyt kyllä vahtia näiden kahden isoveljen hoitotoimenpiteitä, etenkin Leolla kun tuppaa olemaan välillä turhan kovat otteet, eikä aina meinaa muistaa, että vauvaa sattuu helposti. Sohvalla pyöriessä meinaa helposti polvet kopista vauvaa päähän ja aina ei oikein osata tai muisteta varoa. Silittäminenkin meinaa käydä välillä vähän turhan kovakourauiseksi :D Mutta eiköhän se tästä ajan kanssa, kun molemmat oppii, miten vauvan kanssa ollaan ja ehkä tää alkuhuuma vähän helpottaa niin vauva saa hetken rauhan pikkuhoitajilta :D Mutta on ne kyllä söpöjä kun huolehtii vauvasta ja Allun pitäis koko ajan saada vauva syliin. Innokkaat isoveljet <3 

IMG_8860 IMG_20160501_162449

Tässä kotoilun lomassa täytyykin kohta alkaa pakkailemaan omaisuutta laatikoihin ja jätesäkkeihin. Meillä on nimittäin edessä muutto toiselle puolelle Helsinkiä kuun vaihteessa. Itä-Helsinki kutsuu tätä orkesteria, ihan huippua! Isompi asunto lähempänä poikien päiväkotia, tätä on odotettu. En tiedä olenko täällä maininnut asiasta, mutta tällä hetkellä meidän matka päiväkodille kestää tunnin suuntaansa. Vähän on ollut raskasta reissata tota väliä julkisilla aamuin illoin. Matkoihin on mennyt parhaimmillaan yli 3 tuntia päivästä jos lasketaan mukaan matka tarhalta töihin. Mutta nyt siihen tulee kaivattu muutos. Niin kivaa päästä muuttamaan sellaiseen asuntoon, missä on tarkoitus viipyä pitempi tovi. Tästä nykyisestä kun on koko ajan tiedetty, että tämä on vain väliaikainen ratkaisu, ei ole tullut panostettua sisustukseen kyllä juuri yhtään. Jos tuolla uudessa saisi vaikka taulutkin laitettua seinille...

Blogia on tullut edelleen melko harvakseltaan päiviteltyä, mutta aion jatkossakin kirjoittaa ihan fiiliksen mukaan silloin kun huvittaa. Toivotaan, että jatkossa huvittaa vähän useammin! Päivät vaan tuntuu täyttyvän kaikesta muusta, enkä halua stressata tänne päivittelemisestä. Toki haluaisin mahdollisiman paljon muistoja kasattua tänne itselle, ei sitä kaikkia juttuja muista vuosien päästä, ellei niitä kirjoita johonkin ylös. Tällaista sekameteliä tällä kertaa, me lähetään kohta lämmittelemään tuonne ihanaan kevätaurinkoon. Hauskaa päivää tyypit!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti