tiistai 8. syyskuuta 2015

VIIKONLOPPUHULINOITA

Viikko tästä on jo vierähtäny, mutta oli kyllä mukava viikonloppu poikien kanssa. Lauantaina oli Poliisipäivä ja käytiin Kasarmitorilla ihmettelemässä poliisiautoja, -mopoja, -veneitä ja -hevosia. Nähtiin myös uusi Mörkö-auto, mistä riitti juttua vielä päiviksi eteenpäin. Saatiin myös hienot pallot kotiin vietäväksi, sekä paljon auto- ja poliisikoirakortteja seinälle laitettavaksi. Leo oli eniten fiiliksissä orkesterista, joka soitti menevää musiikkia ihmisten iloksi. Omaan korvaan musiikki oli melkein liian lujalla, sai huutaa että toinen kuuli mitä oli sanottavana. Ihmettelin suuresti, ettei poikia näyttänyt häiritsevän kovaääninen soitto. Poliisipäivän jälkeen menimme vielä Kauppatorille syömään herneitä, juomaan kahvit ja nauttimaan aurinkoisesta kelistä.

IMG_8013IMG_8022 IMG_8018

Sunnuntaina mietittiin, mitä kivaa tekemistä keksisi, kun oli koko päivä aikaa ja keli näytti jälleen suosivan. Niinpä päätettiin lähteä Fallkullan kotieläintilalle katsomaan, mitä kaikkia eläinkamuja siellä majailee. Itse en muista tuolla ikinä käyneeni, joten odotin itsekin paikan näkemistä. Ihan ensimmäisenä meitä oli vastaanottamassa lampaat laitumen laidalla, selkeästi ruhon toivossa. Niin söpösti lapset niitä ruokkivat ja silittelivät. Tilalta löytyi myös mm. possuja, vuohia, kanoja, kukkoja, kaneja, hevosia ja poneja. Niin paljon oli näkemistä, ettei Allu malttanut yhtä aitausta jäädä pitkäksi aikaa katsomaan, vaan oli jo ryntäämässä seuraavaan, kun me muut ehdimme vasta katsastaa edellisen. Aamupäivä huipentui poniratsastukseen, niin jännää mutta niin kivaa!

IMG_8067IMG_8069 IMG_8101 IMG_8090 IMG_8155

Kesä alkaa nyt olla ohi ja syksy tekee tuloaan. Vielä ei kuitenkaan ole havaittavissa mitään syysmasennusta, niin paljon on kaikkea kivaa ja jännää meneillään tai tuloillaan, ettei sitä vuodenaikaa oikein osaa surkutella. Tästä talvesta tulee kuitenkin täysin erilainen verrattuna aikaisempiin. 
Olen raskaana.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti