Nyt se sitten koitti, pari päivää aikaisemmin kun piti. Mulla alkoi äitiysloma! Tainnosiiis, virallisesti olen saikulla tämän päivän sekä maanantain ja tiistai mulla on vapaata, mutta käytännössä katsoen loma alko ny! Hallelujahhh, tätä on odotettu. Viimeiset viikot töissä on madelleet ihan superhitaasti, mutta oon sinnitellyt töissä. Mulla kun ei ole ollut mitään syytä ottaa saikkua. Mihinkään ei oo töissä kolottanut tai särkenyt niin paljoa, etten olisi siellä voinut olla. Mun hommat on sinänsä helppoja, ei mitään fyysistä vaan lähinnä vaan istuskelua ja asiakkaille hymyilemistä. Eilen kuitenkin mulla tuli tosi omituinen olo aamupäivällä töissä, päässä heitti vaikka olin istualtaan. Silmät ei oikein pysyneet päänkääntöjen perässä ja olo oli yleisesti ottaen hutera. Ei varsinaisesti pyörryttänyt, huimasi vain omituisesti. Odottelin siinä muutaman tunnin ja ajattelin, että se menisi ohi, mutta eipä mennyt. Lopulta musta tuntui, että aivot oli ihan mössöä enkä pystynyt normaalisti tekemään töitäni, olin ihan pihalla ja jotenkin tosi hidas. Takeltelin asiakkaille ja oli tosi pöhnäinen olo, hyvä etten purskahtanut itkuun siellä tiskini takana. Eikun vaan kesken työpäivän terveysasemalle etsimään syytä tähän erikoiseen oloon. Mysteeriksi se kuitenkin jäi mistä tämä olo johtui, sillä verenpaineet ja hemoglobiini olivat normaalit. Vauvallakin oli kaikki hyvin, mitä nyt sykkeet vähän matalat. Samalla siinä selvisi, että ukkeli on nyt raivotarjonnassa, jipiii! Toivottavasti pysyykin noin, ensiviikolla neuvolalääkärillä päästään kurkkimaan sitten vähän tarkemmin, että miten masussa voidaan. No siis jokatapauksessa, lääkäri sitten kirjoitti mulle sairaslomaa loppuun asti kerrottuani, että mulla olis enää kaksi työpäivää jäljellä. Joten siis kuten sanoin, äitiyslomani on nyt käytännössä alkanut, jeiii.
Tälle perjantaille saikin sitten sairaslomaseuraa Leosta, jolle on iskenyt jonkinasteinen räkätauti. Kuumetta on jonkin verran ja nenä vuotaa taukoamatta. Aamulla katsottiin Netflixistä Risto Räppääjää ja Taavi-tiikeriä, luettiin pari kirjaa, Leo nautiskeli pitkästä suihkusta ja minä aamukahvista mun uudesta äitiysmukista. (Kyllä, ostin itselleni "äitiysmukin". There's always an excuse.) Aamupalana karjalanpiirakoita munavoilla, parasta. Parasta myös se, kunLeo syötyään pyyhki käsistään kaikki voin ja munan rippeet hiuksiinsa... Vielä ennen päikkäreitä raahauduttiin bussilla kauppaan ostamaan ruokaa. Ihan mieletön keli täällä Helsingissä btw. Mukava työnnellä noita kämärattaita tuolla loskassa. Kaupasta kun päästiin, laitoin Leon päikkäreille ja aloin itse kokkailemaan kanapastaa. Aiettä, tuli muuten hyvää! Parin tunnin päästä Leo lähtee äidilleen ja minä jään näppäilemään yksikseni kotiin siihen asti, että työn raskaan raataja saapuu kotiin. Mulla onkin sille yks yllätys täällä odottelemassa, mutta palataan siihen ihan omassa postauksessa ;) Ihanaa, viikonloppu! Edellisen kerran oltiin viikonloppu kotona ilman lapsia ennen joulua, joten on jo aikakin vähän rentoilla. Ohjelmassa mm. löhöilyä, shoppailua ja nukkumista. Ajateltiin myös ihan repästä ja lähtee leffaan! Aikamoista. Nautitaan nyt vielä näistä viimeisistä viikoista, kun voidaan mennä miten tykätään. Kohta ne ajat ovat ohi, hui!
Se on aika kutkuttava ajatus, etten tiedä, koska tulen palaamaan työelämään. Kaikki on vielä auki. Kuinka kauan aion olla kotona, menenkö opiskelemaan vai töihin, jos töihin niin jatkanko tuolla samassa vai haenko jotain muuta... Mitä jos vaikka pyöräytetään toinen vauveli heti perään, hahhaa. Onneksi näitä asioita ei nyt tarvitse miettiä, vaan niiden aika on sitten tuonnempana. Nyt aion nauttia vielä joitain viikkoja hiljaisuudesta, omasta ajasta ja tyhjän toimittamisesta. Siitä, että saan aamuisin nukkua juuri niin pitkään kun huvittaa, syödä kun on nälkä, käydä suihkussa kun siltä tuntuu ja nähdä kavereita ilman sen suurempaa suunnittelua. Oon jopa varannut kampaajan itelleni!!! (hiuksia on siis leikattu viimeksi toukokuussa 2013.... hups) Mä niin nautin tästä! Vielä kun on vointikin niin hyvä, että pystyy liikkumaan kodin ulkopuolellakin ilman ongelmia. Katotaan kauan menee siihen, että joka paikkaa särkee ja jomottaa niin paljon, etten voi liikkua mihinkään enkä saa nukuttua... Noh, nautitaan tästä hyvästä olosta niin kauan kun sitä kestää. Enää 40 päivää laskettuun, sehän on ihan tositosi vähän?! Omg.
(Kuvituksena kuvia tältä päivältä - mun ensimmäiseltä äitiyslomapäivältä!)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti